Perustietoa mökeistämme


Mökit viikoksi tai viikonlopuksi

Meillä on kuusi ihanaa mökkiä, joita voit vuokrata viikoksi tai viikonlopuksi. Myös pidennetyt viikonloput ja muutaman päivän lomat arkisin onnistuvat mainiosti. Kesäsesonkina vuokraamme kuitenkin mieluiten vain kokonaisia viikkoja sunnuntaista sunnuntaihin.

Olemme täysin hurahtaneet sisustamiseen ja olemmekin päivittäneet ja tuunanneet mökkejä kovaa vauhtia. Joka vuosi useampi mökki on kokenut pienen tai suuremman muodonmuutoksen. Maalaisromantiikka ja valkea valoisuus ovat meidän juttumme. Mökin ei mielestämme tarvitse olla uusi: tärkeämpää on siisteys, toimivuus ja ihana mökkimäinen tunnelma.

Meiltä löytyy sopiva paikka mm. perheille, pariskunnille, kalastajille, nuorille ja polttariporukoille ympäri vuoden. Myös lemmikit ovat tervetulleita pientä lemmikkimaksua vastaan. Mökeillämme on omat hoidetut rannat ja pihat, kajakkeja sekä mahdollisuus vuokrata kahta venettä 20hp-perämoottoreilla.

Kaikki mökkimme on kytketty kunnalliseen vesijohto- ja sähköverkkoon. Voit körötellä kaikkiin paikkoihimme autolla pihaan asti, ilman lauttayhteyksiä.

Lyhytaikaisesti vuokrattavat mökkimme ovat täysin kalustettuja ja niistä löytyvät mm. kaikki tarvittavat astiat ja ruoanlaittovälineet. Tarvitset mukaan henkilökohtaisten tavaroidesi lisäksi omat petivaatteet ja pyyhkeet – sekä tietysti iloista mökkeilymieltä. Petivaatteet on mahdollista myös vuokrata meiltä, jolloin petaamme sängyt sinulle valmiiksi.

Viikkovuokrauksissa meillä on vaihtopäivänä sunnuntai. Mökki on valmiina klo 16 alkaen ja mökin luovutus on klo 15 mennessä, jollei toisin sovita. Sesonkiajan ulkopuolella pystymme helpommin myös joustamaan vaihtopäivissä.

Asiakas huolehtii mökin loppusiivouksesta, mutta voit myös tilata siivouksen meiltä etukäteen maksua vastaan.

Vuosivuokramökit

Meillä on yhdeksän vuosivuokramökkkiä, joissa on omat hoidetut pihat, rannat ja kaunis merimaisema.

Myös vuosivuokramökkimme on sisustettu kodikkaasti. Niistä löytyvät muun muassa runkosängyt, sohvat, pöydät, valaisimet, tauluja, verhot sekä terassikalusteet. Emme ole kuitenkaan sisustaneet niitä liikaa, jotta vuokraajalla on mahdollisuus tuoda myös omia tavaroitaan mökille.

Kaikki mökkimme on kytketty kunnalliseen vesijohto- ja sähköverkkoon. Pääset myös vuosivuokramökeillemme ilman lauttayhteyksiä. Hoidamme tontit ja leikkaamme nurmikot säännöllisesti.

Vuosivuokralaiset voivat ostaa meiltä kuivia klapeja suoraan mökille toimitettuna.

Lähtökohtaisesti koirattomat perheet ovat etusijalla vuosivuokramökeillämme.

Samat perheet ovat viihtyneet mökeillämme jopa yli 30 vuotta, mutta vapautuvista paikoista kannattaa kysellä meiltä. Teemme vuosivuokrasopimukset vuodeksi kerrallaan. Kyselemme aina alkuvuodesta vuosivuokralaistemme halukkuutta jatkaa mökkeilyä. Saamme siis tietää talven aikana, jos jokin paikoista vapautuu. Jos olet kiinnostunut vuosivuokrauksesta, olisi mukava kuulla viestissäsi hieman perheestäsi ja siitä, millaista mökkiä etsitte. Näin pystymme suosittelemaan teille sopivaa kohdetta.

%d bloggaajaa tykkää tästä: