Maalaistalon poikana taisin tietää jo varhain, että minusta tulee maanviljelijä. Lapsesta asti olin aina isän ja äidin kanssa heinä- ja vihannespellolla. Lukion ja armeijan jälkeen ajauduin maatalousoppilaitokseen. En koskaan tainnut edes ajatella muuta ammattia, vaikka muistan äitini sanoneen: käy koulua niin saat helpomman ammatin.

Vuonna 1974 isä ja äiti rakensivat ensimmäisen vuokramökin, ja pyörin siellä jo pikkupoikana mukana. Mökkejä tuli peräkkäisinä vuosina muutama lisää. Touhua ihmetellessäni vanhempani sanoivat, että rakennetaan mökkejä, jotta myöhemminkin on mahdollista asua täällä. Kuinka kaukaa viisaita he olivatkaan, koska silloin ei vielä tiedetty EU:sta ja maatalouden myllerryksistä.

Koulun jälkeen aloitin itsenäisenä viljelijänä yhdessä vanhempieni kanssa. Kesät ja syksyt vietimme tiiviisti pellolla, talvet metsässä mökkimateriaalia hankkimassa ja jokavuotisilla mökkirakennustyömailla. 40 vuoden vihannesviljely loppui vuonna 2013, jolloin tuli neljän miljoonan käsinnostetun lanttukilon kiintiö täyteen. Moni tunteekin minut vain lantunviljelijänä ja miehenä, joka ei koskaan oppinut kävelemään vaan liikkuu kaikkialla juosten.

Melkein kaikki haaveeni ovat liittyneet mökkeihin. Halu kehittää rantoja ja mökkejä on ollut loputon. Sisustamisesta ja paikkojen tuunaamisesta on tullut intohimoni. Kaupoissa hypistelen aina muun muassa verhokankaita.

Nyt pyöritämme yritystä yhdessä vaimoni kanssa ja majoitamme noin tuhat turistia vuodessa. Yhdessä meidän on ollut mahdollista panostaa lyhytaikaiseenkin vuokraukseen. Viimeinkin matkailu on päätoiminen ammattimme. Pelloillamme viljelemme kauraa ja ohraa.

Innostun aina matkailijoiden tapaamisesta. Sorrun usein mahdottomaan höpötykseen, ja turistin pieneen kysymykseen annankin usein polveilevan ainakin puolen tunnin vastauksen. Viimeistään kun vaimoni tönäisee minua, huomaan, että on aika hiljentyä ja päästää turisti takaisin saunan lämmitykseen.

Aika hianoste ova poruka tääl kyl viihtyny, vaik ei ne oikke isännä Hakkenpään kiält ain ymmärräkkä!